lauantai 5. syyskuuta 2015

Mustoffee eli banoffee mustikoista



Pohja:
200g Digestive -keksejä
75 g voita 

Täyte:
1 prk kondensoitua maitoa (keitetty noin 3 h jo edellisenä päivänä)
2 dl mustikoita
2.5 dl Flora vispiä
1 rkl vaniljasokeria


Pinnalle:
Mustikoita

Ohje:
Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja painele keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohja kovettumaan jääkaappiin. Vatkaa sillä aikaa kerma ja mausta vaahto sokerilla. Levitä pohjan päälle kondensoidusta maidosta keitetty kinuski. Ripottele päälle mustikoita. Levitä kermavaahto marjojen päälle ja ripottele pinnalle lisää mustikoita.


Tämä piirakka on niin makeaa, että on hyvää varmaan myös puna- tai mustaherukoista, ehkäpä jopa puolukoista. 

Kondensoidun maidon keittäminen:
Irroita purkista etiketti ja laita koko säilykepurkki avaamatta kattilaan kiehumaan noin 2,5-3 tunniksi. Tätä voi säilyttää ihan samalla tavalla kuin keittämätöntäkin, joten samalla keittämällä voi keittää useammankin purkin valmiiksi.